Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista

Hieman masentaa, kun miettii suomalaista poliittista keskustelua. Eikö politiikka ole yhteisten asioiden hoitamista? Joskus tuntuu, että asiat erkaantuvat toisistaan niin, että ne eivät enää ole yhteisiä. Vaikuttaa jopa siltä, että eri poliittisiin leireihin kuuluvien henkilöiden dialogi on mahdotonta: keskustellaan ja viestitellään kyllä, mutta puhutaan täysin toisten ohi. Yhteistä tarttumapintaa ei löydy millään. Ollaan niin tiukasti kiinni omissa ideologisissa tausta-ajatuksissa, että muissa näkemyksissä ei nähdä hitustakaan hyvää. Kuitenkin meillä on yksi yhteinen maa(pallo) ja siihen liittyvät olennaiset kysymykset, joiden pitäisi kuulua meille kaikille ja joita pitäisi vieläpä yhdessä kehittää parempaan suuntaan.

Mitä tarkoitan puhuessani ideologisista tausta-ajatuksista? Karkeasti esitettynä suurimpien puolueiden osalta mm. seuraavanlaisia asioita: kokoomuksella ja keskustalla yritysten toimintaedellytykset, keskustalla lisäksi maatalouden ja -seudun tukeminen; vihreillä ympäristönsuojelu, ilmastonmuutoksen torjuminen, vähemmistöjen oikeudet; demareilla hyvinvointi- ja sopimusyhteiskunta, vassareilla oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteet; persuilla nationalistinen Suomi ensin -ajattelu ja maahanmuuttokriittisyys. Nämä ajatukset ovat esimerkinomaisia eivätkä anna puolueista koko kuvaa (vaikka jotain olennaista ne puolueista mielestäni kertovat).

Tekisikö tiettyyn poliittisen ajattelutapaan sitoutuneelle henkilölle hyvää pohtia asioita ”boxin ulkopuolelta” eli miettiä syvällisesti, miksi joku oman laatikkoni ulkopuolella lähtee yhteiskunnallisessa ajattelussaan liikkeelle aivan erilaisista periaatteista kuin minä itse. Mitä jos esimerkiksi kokoomuslainen pohtisi ilman ennakkoasenteita aktiivimallin käytännön vaikutuksia tavalliselle työttömälle? Tai demari asettuisi mielessään pienyrittäjäksi, joka pelkää palkata ensimmäistä työntekijää. Millaisia ahaa-elämyksiä syntyisi, jos takaisin Bagdadiin karkotetun turvapaikanhakijan tilanne kirkastuisi persulle koko karmeudessaan?

Vaatisivatko kaikki kohta yhdestä suusta oikeudenmukaista ja tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa, joka ympäristön kannalta kestävällä tavalla ottaa huomioon yritysten toimintaedellytykset ja kansalaisten osallisuuden? Ai niin, tämähän on suora sitaatti lähes kaikkien puolueiden ohjelmasta - varsinkin, jos johonkin väliin lisää vielä työllisyyden edistämisen.

Tässä on palattu tekstin alussa mainitsemaani ongelmatiikkaan, joka pitäisi muotoilla ehkäpä uudelleen: ”kun kaikki on yhteistä, mikään ei ole yhteistä”. Ongelma ei ole se, että pitää kiinni omista ideologisista periaatteista, vaan se, että ei ymmärrä toisten näkökantoja. Keskusteluun kuuluu kuuntelu.

Kenties pitäisi vilpittömästi yrittää yhdessä tehdä maailmasta parempi paikka. Silläkin uhalla, että poliittisia irtopisteitä saa paremmin haukkumalla toiset lyttyyn ja korostamalla omaa erinomaisuuttaan.

Pitkäjänteisyyttä koulutuksen kehittämiseen

Vielä joitakin vuosia sitten Suomessa oltiin korkeimmalla päätöksentekotasolla kiinnostuneita koulutuksen pitkäjänteisestä kehittämisestä. Hallitukset rakensivat koulutuksen ja tutkimuksen ylihallituskautiset suunnitelmat eli KESUt, ja kunnissa puuhattiin kunta-KESUja.

Nykyinen hallitus lopetti KESU-perinteen, ja seuraukset näkyvät: ei suunnitelmallista kehittämistä vaan koulutusleikkauksia koulutusleikkausten perään. Toistaiseksi viimeinen KESU laadittiin vuosille 2011-2016.

Keväällä 2019 Suomessa on eduskuntavaalit ja hallitus vaihtuu. Mitkä puolueet sitten tulevatkaan uuteen hallitukseen, on tärkeää, että KESU-traditio elvytetään. Sen pohjalta on mahdollista saada tolkkua koulutuksen ja tutkimuksen pitkäkestoiseen kehittämiseen.

Koulutus ja tutkimus tarvitsevat erityisen kipeästi lisäresurssia miljardileikkausten jälkeen. OECD:n uudessa koulutusvertailussa (2018) Suomen tilanne on hälyttävä. Esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna käytämme perusopetukseen miljardi euroa vähemmän.

Myös yhteiskunnallisten asenteiden tulee muuttua koulutusmyönteisemmiksi. Tulevaisuuden kannalta Suomen tärkein pääoma on korkea koulutustaso ja osaaminen.

Juha Paananen

varavaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen, Jyväskylä

Päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoja pienennettävä

Ryhmäkoot Jyväskylän kaupungin peruskouluissa ja päiväkodeissa ovat viime vuosina huolestuttavasti kasvaneet. Vuonna 2016 uudistetussa varhaiskasvatuslaissa kunnille annettiin mahdollisuus kasvattaa päiväkotien ryhmäkokoa suhdeluvun 1/8 mukaiseksi (1 aikuinen 8 lasta kohti).

Kävi kuten asiantuntijat jo ennen uudistusta uumoilivat: päiväkotien ryhmäkoot kasvoivat paikoin kohtuuttoman suuriksi. Näin myös Jyväskylässä, vaikka valtuusto on päättänyt säilyttää vanhan suhdeluvun 1/7.

Tänä vuonna tehty selvitys ryhmäkokotilanteesta Jyväskylän eri päiväkodeissa puhuu karua kieltä: maksimiryhmäkoot ylittyvät usein monissa päiväkodeissa.

Tilapäisestä ongelmasta ei voida puhua, koska ylityksiä tapahtuu toistuvasti viikoittain. Merkittävälle osalle lapsista ryhmäkoon kasvu aiheuttaa ongelmia sosiaalisten ja tunne-elämätaitojen kehityksessä. Pieni lapsi tarvitsee myös syliä ja pysyvää hoitajaa, jotta hoitopäivä tuntuu turvalliselta.

Varhaiskasvatustoiminnan muutokset ovat kuormittaneet myös henkilöstöä. Viime vuonna varhaiskasvatuksen henkilöstön sairauspoissaolot ovat lisääntyneet huomattavasti. Lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat alkavat olla äärirajoilla ylisuuria ryhmiä opettaessaan ja hoitaessaan. Samoin kärsivät varsinkin ne lapset, jotka tarvitsisivat eniten tukea.

Jyväskylän käyttämä raha varhaiskasvatuspalveluihin on euromääräisesti pienentynyt viime vuosina, vaikka palvelun piiriin on tullut satoja lapsia lisää.

Samaan aikaan esimerkiksi perusopetuspalveluissa menoja on lisätty lähes 10 % mm. oppilasmäärän lisääntymisen takia. Siitä huolimatta peruskouluissa ryhmäkoot erityisesti alimmilla luokilla ovat liian suuret.

Perusopetuksen ryhmät on Jyväskylässä muodostettu nurinkurisesti: luokilla 1–6 ryhmäkokojen keskiarvo on 19,5 ja luokilla 7-9 18,1. Yleinen näkemys ja käytäntö valtakunnassa on se, että alimmilla luokilla on pienimmät ryhmäkoot (valtakunnan keskiarvo luokilla 1–6 on noin 17 ja luokilla 7–9 noin 18).

Sivistyslautakunta on maaliskuussa 2018 linjannut, että perusopetuksen suuria ryhmäkokoja on lähivuosina pienennettävä nykyisestä tasosta erityisesti luokilla 1–6.

Myös perusopetuksen henkilöstöllä sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. Monien vuosien talouskiristykset näkyvät koulujen arjessa. Ryhmäkokojen kasvun lisäksi uuden opetussuunnitelman vaatimukset ovat kuormittaneet opetushenkilöstöä.

Jyväskylän talous näyttää pitkästä aikaa positiiviselta. Taloudenhoidon pitää myös tästä eteenpäin olla vastuullista ja pitkäjänteistä.

Taloustilanne antanee nyt viimein mahdollisuuden harkita satsauksia sellaisiin palvelutoiminnan kohteisiin, joissa tarve on suurin.

Pienentämällä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ryhmäkokoja lasten ja oppimisen kannalta tarkoituksenmukaiselle tasolle teemme sijoituksen tulevaisuuteen.

Anna-Leena Sahindal, sivistyslautakunnan vpj. (sd.)
Juha Paananen, sivistyslautakunnan jäsen (sd.)
Jyväskylä

(Keskisuomalainen 29.5.2018)

Maakuntavaltuusto on paljon vartijana

Pitkään vatuloitu ns. sote/maku-uudistus (sote = sosiaali- ja terveyspalvelut, maku = maakunta) on määrä saada aikaan piakkoin. Jos eduskunta hyväksyy uudet lait kesällä 2018, niin maakuntavaalit pidetään todennäköisesti syksyllä 2018.

Olen ilmoittautunut maakuntavaaliehdokkaaksi eli ehdolle Keski-Suomen maakuntavaltuustoon SDP:n listalle. Maakuntavaltuusto on maakunnan ylin päättävä elin, joka linjaa maakuntaan siirtyvien palvelujen toteuttamista sekä myös maakunnan yhteistyötä kuntien kanssa.

Sosiaali- ja terveyspalveluista ei saa tulla ylikansallisten terveysfirmojen voittojenkeruuautomaatti. Valinnanvapaus pitää toteuttaa asteittain siltä pohjalta, että palvelut ovat pääosiltaan julkisia ja yksityiset palvelut täydentävät niitä. Sote-palvelujen toteutustavan on oltava lisäksi sellainen, että se turvaa maakunnassa riittävän kattavan palveluverkon.

Kunnista maakuntaan siirtyy Keski-Suomessa noin 11 000 työntekijää, pääosa sosiaali- ja terveysalalla. Heille kyseessä on iso muutos, joka tulee viedä läpi liikkeenluovutus-periaatteen mukaisesti ja vuorovaikutuksessa työntekijöiden kanssa. Maakuntavaltuustolla on henkilöstösiirron hallitussa toteuttamisessa suuri vastuu.

Juha Paananen

maakuntavaaliehdokas, sd.

lehtori, eläkkeellä

Jyväskylä

Arvostetaanko Suomessa toisen asteen koulutusta?

Toisen asteen koulutus sijoittuu koulutuspolulla peruskoulun jälkeen. Sen jälkeen mennään edelleen opiskelemaan (yliopistoon tai ammattikorkeakouluun) tai siirrytään työelämä. Toisen asteen koulutus jakautuu Suomessa ns. duaalimallin pohjalta kahteen koulutusmuotoon: lukio- ja ammatilliseen koulutukseen. Opiskelijat ovat noin 16-18-vuotiaita.

Jyväskyläläisille nuorille koko toisen asteen koulutustarjonnasta vastaa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä (Gradia), joka on alun perin perustettu ammatillisen koulutuksen ylläpitäjäksi. Jyväskylän kaupungin lukiot siirrettiin kuntayhtymään vuonna 2010. Vuonna 2017 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti vuosittain lisärahoittaa kuntayhtymän lukiokoulutusta, koska pelkkä valtionrahoitus ei riitä lukioiden toiminnan toteuttamiseen. Parhaillaan on käynnissä kaupungin ja kuntayhtymän selvitys, joka koskee toisen asteen koulutuksen järjestämistapoja; selvityksen tulosten odotetaan valmistuvan maaliskuussa 2018.

Valtakunnallisesti toisen asteen koulutusta ollaan uudistamassa, mikä on hyvä asia. Positiivista ei kuitenkaan ole se, että samaan aikaan valtiovalta on vähentänyt rankasti sekä lukioiden että ammatillisten oppilaitosten resursseja. Lukiokoulutuksen valtionrahoituksen yksikköhintoja leikattiin vuosina 2014-2015 noin 12 %, ja ammatillisen koulutuksen rahoitukseen tehtiin vastaavanlainen supistus vuonna 2017.

Koulutusuudistuksia on mahdotonta toteuttaa tarkoituksenmukaisesti, jos taloudellinen pohja viedään pois. Ammatillisen koulutuksen reformi aloitettiin niin, että ensin päätettiin supistaa koulutusmenoja peräti noin 190 miljoonaa euroa. Koulutuksen kehittämisen ensisijaisen tavoitteen pitäisi olla jotain ihan muuta kuin rahojen vähentäminen.

Erittäin valitettavaa on se, että tällä hallituskaudella luovuttiin koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta, jossa olisi linjattu viisivuotiskaudeksi keskeiset kehittämistavoitteet eri kouluasteille. Sen sijaan kuvitellaan, että kovilla koulutusleikkauksilla parannetaan koulutuksen laatua. Ajatus on absurdi: nämä toimethan päinvastoin heikentävät laatua.

Koulutuksen edellytysten heikentäminen on lyhytnäköistä toimintaa myös taloudellisesti, vaikka olennaisia ovat inhimilliset negatiiviset vaikutukset. Suomessa on tällä hetkellä jo lähes 100 000 nuorta, jotka eivät ole opiskelemassa eivätkä työssä. Tähän ongelmaan valtiovallan pitäisi panostaa eikä viedä resursseja pois. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa.

Monissa muissa maissa koulutukseen on viime vuosina sijoitettu lisää rahaa, mutta Suomi leikkaa. Muualla on siis ymmärretty se, että koulutus luo tulevaisuutta ja lapsiin ja nuoriin sijoittaminen kannattaa. Milloin tämä tajutaan Suomessa? Toivottavasti ei liian myöhään.

Meidän pitää oikaista kurssi mahdollisimman pian, ennen kuin olemme liian pitkällä suossa. Pohjimmiltaan kyse on koulutuksen arvostuksesta yhteiskunnassa. Viime vuosien yhteiskunnallinen rahanjako on ikävä kyllä osoittanut, että tätä arvostusta ei ole läheskään riittävästi. Jostain arvostus on kaivettava esille – se on koko Suomen tulevaisuuden kohtalonkysymys.

Juha Paananen

varavaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen (sd.)