maanantai 13. marraskuuta 2017

Miksi varhaiskasvatuksella tehdään bisnestä?

Yle uutisoi 13.11.2017, että yksityinen päivähoito valtaa Suomessa alaa kiihtyvällä tahdilla. Esim. Lastentarhanopettajien liitto on kritisoinut tätä kehitystä. Kunnat huolehtivat kalliimmaksi tulevista, erityistukia ja vuorohoitoa tarvitsevista lapsista, ja yksityiset yritykset kuorivat kerman päältä eli keräävät varakkaammat asiakkaat ja helpommat lapset.

Yle käyttää vanhentunutta termiä ”päivähoito”, vaikka päivähoitolaki on korvattu Suomessa varhaiskasvatuslailla. Se määrittelee varhaiskasvatuksen ”alle kouluikäisten lasten suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaksi kokonaisuudeksi, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka”.

Varhaiskasvatus on kiinteä osa lapsen ja nuoren kasvatus- ja koulutuspolkua, vieläpä kaikkein vaikuttavin vaihe. Päivähoitolain aikana meille on kehittynyt tilanne, jossa yksityiset toimijat ovat vallanneet merkittävän siivun varhaiskasvatuksen palvelukokonaisuudesta.

Lainsäädäntömuutosten ja mm. valtakunnallisten varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden voimaantulon myötä on korkea aika kysyä: ”Miksi kasvatuksella voidaan tehdä bisnestä?” Siitähän on kysymys, kun palvelua hoitaa yritys, jonka ensimmäinen tavoite on tuottaa voittoa omistajilleen.

En ole yritystoiminnan vastustaja. Sillä on tärkeä yhteiskunnallinen roolinsa mm. työllisyyden ja elinvoiman edistämisessä. Mutta miten yritystoiminta sopii palveluun, jonka tavoite ei ole tuottaa rahallista voittoa, vaan luoda kansalaisille tasa-arvoiset mahdollisuudet rakentaa omaa ja yhteistä tulevaisuuttaan?

Jyväskylässä yksityisten päiväkotien osuus varhaiskasvatuspalvelujen kokonaisuudesta on yli 20 % ja osuus on viime vuosina tasaisesti noussut. Onko tämä kehitys kaupunkilaisten ja kaupungin päättäjien tahdon mukainen?

Kävisikö myös se, että yksityiset firmat järjestäisivät vaikkapa perusopetusta, joka on varhaiskasvatuksen tavoin olennainen osa kasvun ja oppimisen palveluitamme?

Koko Suomessa ja myös Jyväskylässä tarvitaan nyt kriittistä tilannearviota ja selkeitä linjauksia siitä, mihin suuntaan varhaiskasvatuksen järjestäjärakennetta halutaan viedä.

Juha Paananen
Jyväskylän kaupungin varavaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen (sd.)